Ennen nukkumaanmenoa ajauduin miettimään, ja sitten päätin laittaa ajatukseni runon muotoon, koska se tuntui hyvältä, uudelta ajatukselta! :) Eihän tämä mikään runo ole, ei se voi olla, sehän on vain mun ajatuksia erilaisessa muodossa! Tuntuu pelkistetymmältä, vaikka tossa on kaikki, mitä ajattelin parissa sekunnissa.
* * * * * * * *
Todellisuus, jota elän,
on niin mielenkiintoinen ja sydäntä hellivä,
että en meinais malttaa mennä nukkumaan ollenkaan.
Viime aikojen unet kun on olleet, mitä on.
Mun unet on ollu aika ankeita viime aikoina.
Jälkeenpäin ajateltuna huvittavia,
mutta yön pimeinä tunteina
ne on herättäny vain pahoja tunteita.
Aamulla, kun herään,
tunne on päällä.
Ja vaikka yritän ajatella sitä pois,
en aina pysty.
Se jää päälle.
Ja pilaa koko päivän.
Elämässä pitää olla tasapaino.
Mulla on tasapaino,
yhä enemmän,
vihdoin!
Mutta voiko olla niin,
että kun oon päivisin täynnä onnea ja iloa,
täytyy unien olla pelkoa ja surua?
Milloin mun unet ois yhtä hyviä,
kuin joskus silloin,
kun mun todellisuus oli huono?
Vai pitääkö mun olla surullinen,
että unet ei olis niin pahoja?
* * * * * * * *
Runokokoelmaa en varmaan tuu koskaan kirjoittamaan, mut voisin kyl harkita täntyyppistä bloggaamista aina silloin tällöin fiiliksen mukaan, koska tässä oli jo aika monta mietettä, vaikka toi onkin tosi tökstöks. :) Ennen oon ajatellu, ett "jätetää runoilut, kuvailut ja muut mulle sopimattomat jutut niille, jotka niitä osaavat", mutta mitä mulle sitten jäisi? Jos mä kieltäydyn "kaikesta", jota en osaa, kuinka voisin oppia ja minkä ihmeen takia edes oon tuollasen rajoituksen päähäni asettanut?!
Haluan kirjan, johon tulostan mun blogista mulle tärkeimmät tekstit, ja haluan alkaa ottamaan valokuvia, joihin "vangitsen" (kylläpä tämä on negatiivinen sana! Synonyymia haetaan, pistä kommenttia, jos keksit!) elämän ihanuuksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti