Viimeiset kaksi viikkoa ei ole ollut kovin hyviä. Eilen tai toissa päivänä halusin kirjoittaa tänne tekstin, mutta sivu ei latautunut. Olisin otsikoinut sen "Hukassa", koska siltä musta tuntui. En tuntenut itseäni, ja ilo, onni, rauha ja muu mukava oli kadonneet. Sekakäytin pari kertaa, mut nekin kerrat oli liikaa. En halua olla sellainen. Tahdon oman voiman takaisin. Eilen, kun olin taas iloinen pitkästä aikaa, tuntui, ett löysin taas itseni, ja se oli mitä mahtavin tunne! :)
Viimeisen kahden viikon sisällä olin kolme kertaa alkoholin kanssa tekemisissä, ja kahdesti lääkkeiden. MIKSI?! Siksi, että olin "olosuhteiden uhri", enkä oman elämäni hallitsija. Luovutin oman voiman muille, ja tein vastoin omaa oikeaa. Ja hajosin. Mutta eipä sitä ihminen voi koota mitään, jollei se jokin ole ensin palasina.. Ja minä kokosin itseni. :)
En ihan hukassa ollut, vaikka niin ajattelin. Tiesin, että jotain oli vialla ja sille piti tehdä jotain. Koska en tiennyt, mikä ja mitä, lainasin kirjastosta kaikki ne "elämänoppaat", jotka on auttanut mua aiemminkin. Jo se, että kannoin kirjat mutsille piristi mieltä, vaikka mulla ei todennäköisesti olekaan aikaa lukea niitä kaikkia. :> Mut en ees stressaa siitä. Luen sen, mitä ehdin. Ja heti on kyllä tuntunut siltä, että kirjoista on apua. :) Ainakin aika kuluu ja saa etäisyyttä mielessä pyöriviin asioihin, jos ei muuta. :)
Olisin halunnut kirjoittaa eilen illalla, koska silloin kirjoittaminen olisi ollut paljon helpompaa.. Tuntuu, että aivot on liian virkeät nyt ja ne yrittää vaikuttaa siihen, mitä kirjoitan, vaikka haluaisin kirjoittaa vain sydämen asioita..
Välillä on hankalaa, kun ei muista, että mikään asia ei ole hyvä eikä huono. Asenne ratkaisee, kumpi se lopulta on. Eilen oli herättävää, kun tajusin, että jos en olisi ollut niin masentunut ja joutunut jättämään kursseja kesken, en olisi tutustunut opeartisteihin(-11), enkä saanut niin mahtavia ihmisiä elämääni, kuin ne on! :) Jo ekalla liikkatunnilla tunsin kuuluvani porukkaan, kun mut toivotettiin tervetulleeksi ryhmään ja juttelin monen kanssa kuin vanhan tutun. :) Mistä olisinkaan jäänyt paitsi, jos elämä olisi mennyt niin kuin ihmisillä yleensä menee: jonkun toisen määrittelemässä tahdissa.
Loppupurkaus:
Vihaan sitä, kun ihmiset tuomitsevat toisiaan ja toistensa elämiä OMAN NÄKÖKULMANSA PERUSTEELLA. "Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengis, mut sun elämäs ei oo entistä." Niinpä. Saisit perspektiiviä asioihin ja ymmärtäisit, että elää voi monella eri tavalla, eikä "huonolta" näyttävä elämä välttämättä ole sitä, kuten myös ruusuinen elämä voi yllättää piikkisyydellään. Onneks mulla on kulta-vihreä-vaaleanpunainen kupla! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti